Terkui Buenos Airesista!

Pääsimme nyt siis kaikesta soosaamisesta huolimatta lähtemään viime viikolla Buenos Airesiin. Olemme täällä nyt kutakuinkin sovussa. Alku ei oikein lupavaasti lähtenyt käyntiin, sillä mieheni ryyppäsi vielä edellisenä iltanan todenteolla. Ilmeisesti hänen siskonsa sai kuitenkin taottua järkeä sen verran mieheni päähän, että sai itsensä jollain tavalla tällättyä koneeseen. Voin kertoa omakohtiasesta kokemuksesta, että matkustaminen henkilön kanssa, joka on aika päihtynyt, vaatii vähintäänkin rautaisia hermoja. Nelivuotiaan kummipoikani kanssa matkustaminen kesällä osoittautui huomattavasti helpommaksi tehtäväksi.

Nyt luojan kiitos olemme turvallisesti perillä. Juominen vaan ei ole loppunut, aihe ei tosin ole mennyt pahemmaksikaan ja luuleen, että pahin on takana päin. En tiedä mikä minua vaivaa, sillä aina kun mieheni juo ja hänellä on putki päällä, minuun iskee jokin sairas hoivavietti.

Ajoittain pohdin suhteemme tulevaisuutta. Eikä se kyllä tätä tahtia kovin valoisalta näytä. Olemme myös puhuneet siitä yhdessä, mutta se ei varsinaisesti tuota mitään hyvää lopputulosta, sillä niin kauan kuin mieheni ei myönnä ongelmaansa, niin asiat vain roikkuvat,

Välillä minusta tuntuu, että tässä sopassa on lusikoita Fiskarsin kuukausituotannon verran. Uskon kyllä, että ihmiset haluavat vain hyvää. Toivon mukaan tämä tästä alkaa helpottaa :)


Mukavaa joulunodotusta ja terkut lämpimästä!

Ketään ei voi omistaa

Omat tunteet on taas mennyt melkoista vuoristorataa. Miestäni kiinnostaa enemmän alkoholi kuin minä. Olen vähän mustasukkainen alkoholille, kun sen varastaa meidän perheessä kaiken huomion. Häämatkalle pitäisi lähteä loppuviikosta ja toinen vaan makaa kotona ja juo kaljaa.

Olen niin voimaton tässä tilanteessa, tiedän ettei ketään saa parannettua alkoholista ellei itse sitä halua ja ongelmaa myönnä. Minua loukkaa vain ajatus siitä, että alkoholi vie voiton, vaikka olemme lähdössä häämatkalle. Täytynee kyllä myöntää, että aika arvoton olo on. Mitä sanon kaikille ihmisille, että miksi emme lähteneetkään häämatkalle?

Elämää alkoholistin kanssa

Mieheni alkoi taas juomaan. Se tapahtuu aina säännöllisin väliajoin ja olenkin tiettyjen merkkien perusteella jo muutaman viikon aikana "odottanut", että milloin on se hetki. Jotenkin ajattelin, että pariterapia olisi auttanut, että hän olisi pysynyt kuivilla häämatkaamme asti.. Lähdemme sinne loppuviikosta. Mutta hän oli nyt työmatkalla ja siitä jäi putki päälle.

Lähdin tänään äitini luokse, sillä juomista jatkui jo toista päivää enkä jaksa katsella sitä. Pahimmillaan juominen on kestänyt kolmisenkin viikkoa, mutta todella toivon, että hän saa kerättyä itsensä häämatkallemme. Pohdin tässä vähän, jos hän ei saa itseään kerättyä, niin lähden matkalle yksin. Paluu on vasta tammikuussa, että pitää katsoa miten asia tästä nyt suttaantuu.

En ole vielä puhunut asiasta kenellekkään, joten annan hänelle nyt muutaman päivän armoa, jos hän vaikka nousisi taas omille jaloilleen. On jotenkin käsittämätöntä, miten ihminen muuttuu alkoholinvaikutuksen alaisena. En onneksi ole kokenut väkivaltaa, eikä hän poistu kodistamme, mutta tunnelma siellä on kireä, koska olen toki todella vihainen, enkä edes tiedä miten tukisin häntä. Yritän aina tukea häntä kun on selvinpäin, mutta olo nyt jotenkin todella voimaton, kun en saa asioihin mitään tolkkua...

Ehkä tämä vähitellen vielä tästä muuttuu hyväksi. Nämä hetket vaan saa aina ajattelemaan, että mitä tekisin jos meillä olisi lapsi(a). Vauvan kanssa voisi vielä lähteä pois, mutta vähänkään vanhemmalta lapselta asiaa on lähes mahdoton salata. Enkä usko siihen, että juominen loppuisi lapsen jälkeen, vaikka se kai tällä hetkellä rasittaa suhdettamme eniten. En kuitenkaan usko, että se laukaisi juomista. Hän kuitenkin sanoi viimeksi pariterapiassa, että hänellä on hyvä olla suhteessamme, kuten myös minullakin. Tiedän, etten saa mistään miestä, joka rakastaisi ja arvostaisi minua enemmän. Arkemme vain on välillä hieman haastavaa, mutta todella toivon, että tästä selvitään!

Mukavaa joulunalusaikaa kaikille! :)

Rakas onnea matkaan, sinä ansaitset kultaa!

Kun olin pakannut kaikki tavarani laatikoihin ja ns. lusikoiden jako oli mieheni kanssa tehty, jätti hän minulle vielä kirjekuoren keittiönpöydälle. Kirjekuoressa oli kaikkia henkilökohtaisia papereitani, joita hän oli vielä löytänyt. Lisäksi hän oli kirjoittanut käsin minulle sinne pienelle post it-lapulle "rakas onnea matkaan, sinä ansaitset kultaa!". Suoraan siis Jari Sillanpään kappeleesta. Kun luin tuon lapun jo valmiiksi kyyneleet silmissä puoliksi masentuneena kaikesta sattuneesta, tiesin, että olen tekemässä elämäni virhettä, jos muuttaisin pois mieheni luota ja antaisin kaiken vain mennä. 

Nyt kaksi viikkoa myöhemmin, kun istun yksin kotonamme mieheni ollessa matkoilla ankeus taas iski. Olimme tällä viikolla ensimmäistä kertaa pariterapiassa. Saimme liudan kotiläksyjä. Oli osittain aika raastavaa kuunnella toisen suusta listaa omista viosta ja puutteista, mutta päätimme, että otamme asian vakavasti ja tämä on viimeinen mahdollisuutemme jos haluamme vielä eläää yhdessä. 

Välillämme synkkaa edelleen kuitenkin kaikista vastoinkäymisistä huolimatta edelleen hyvin. Terapeutin mukaan arkemme on niin kaoottista ettei se toimi. Meidän on nyt aika opetella huomioimaan toisiamme tarpeeksi. Yksi kotiläksyistämme onkin, että käymme yhdessä nyt koiriemme kanssa lenkillä ainakin kolme kertaa viikossa. Ja muutenkin saimme noottia, ettemme vietä aikaa tarpeeksi yhdessä. Toivon todella, että tästä olisi jotain hyötyä! 

Nyt vesisateeseen reippailemaan koirien kanssa! :)

Verotiedot julki

Koko Suomi on taas sekaisin kun verotiedot julkistettiin aamulla. Joka mediassa vouhotetaan ketä tienasi eniten jne jne jne.. Mieheni oli myös listoilla, mutta se ei kuitenkaan tee häneatä sen parempaa ihmistä. Olen aivan loppu tähän erotilanteeseen. Tuntuu, että törmäämme kotona jatkuvasti toisiimme. Onneksi hän lähtee keskiviikkona loppuviikoksi työmatkalle, niin on ainakin hetken rauhaa...

Kai se on niin, että jokainen tekee virheitä elämässään ja toiset vaan maksavat niistä vähän isomman oppirahan. Mieheni ei varmastikaan eromme jälkeen enää sponsoroi urheiluani, joten kilpaura on jäissä ainakin toistaiseksi... Se oikeastaan olikin suhteemme alussa suurin pelkoni, että eron sattuessa kilpaurheilu jää. Nyt täytyy vaan aktiivisesti etsiä uusia sponsoreita, mikä ei tässä taloustilanteessa ole kovinkaan helppoa.

Nyt kun muutan takaisin äitini luo, joka jo ajatukseni puistattaa minua, en todellakaan tiedä, mihin saan kaikki tavarani mahtumaan. Minulla on ihan hienoja esim. Artekin huonekaluja, joista en todellakaan halua luopua. Varastopaikan keksiminen vaan tuottaa vähän päänvaivaa... Vaikka asuimmekin yhdessä vain reilun puolivuotta, on tavaroiden ositus hankalaa, puhumattakaan sitten omaisuuden osituksesta. Näen vielä itseni aivan varmasti oikeussalissa selvittämässä näitä sotkuja. Toivon mukaan en.  Onneksi äitini ei ole paljoa kotona, se tekee kotiin muuttamisesta edes vähän siedettävämpää... Ennenkuin kaikki ositushommelit ovat kesken, minulla ei ole rahaa muuttaa omaan asuntoon...

Eropuheita

Olen miettinyt eroa viimeaikoina todella useasti. Päätös on aina hankala, eikä asiaa yhtään helpota se, että hän ei halua hyväksyä asiaa lainkaan. Mieheni mielestä meidän pitäisi vielä yrittää, hakea apua eikä ainakaan luovutaa. En ole normaalisti luovuttaja tyyppiä, mutta nyt voimani ovat totaalisen lopussa. Olen nyt järjestellyt asioita ja miettinyt muuttavani takaisin Turkuun.

Ainoa pelkoni on tällä hetkellä, että olenko raskaana. Yritimme niin kauan lasta tuloksetta, että tuskin. Tilanne toki muuttuisi ehkä hieman raskauden myötä.

Monien mielestä tämä tilanne kuulostaa absurdilta. Olimme vasta muutama viikko sitten häämatka numero 2:lla ja kaikki vaikutti olevan hyvin. VÄÄRIN. Mikään ei ole ollut hyvin sen jälkeen kun mieheni jäi kiinni pettämisestä hänen firmassaan työskentelevän naisen kanssa.

Kävisin siinä tapauksessa toista eroprosessia vuoden sisällä.  Minusta se on vähän turhan paljon. Puhuin erään ystäväni kanssa eilen puhelimessa ja pohdimme puoli vitsillä, mikä meissä mukavissa ihmisissa oikein on vikana kun meillä on aina niin huono tuuri.

Ensimmäisen eron onnistuin hoitamaan sopuisissa väleissä ja ajattelin myös tämän toisen hoitaa samoissa merkeissä. Toki tässä tapauksessa on takana avioliitto, joten puhutaan kuitenkin vähän isommista asioista. Toistaiseksi hommat ovat hoituneet ilman suurempia riitoja. Mieheni lempilause minua kohtaan tuntuu olevan: "Toiset ihmiset eivät koskaan muutu!" Jolla hän viittaa mielestäni siihen, että minulla olisi toinen, mikä ei pidä paikkaansa. Hän ehkä viittaa myös siihen, että meillä oli ns. salasuhde jonkin aikaa viime syksynä ennen kuin erosin ex poikaystävästäni ja menin hänen kanssaan naimisiin.

Nyt menen viikonlopuksi äidin luokse rentoutumaan, joten mukavaa viikonloppua myös teille :)

Sani Jää

Linkki Biisiin




On huuleni viivana, pakkanen kasvoille lyö
On mulla sun kainalos öisin ja sulla on työ
Kun aamulla lähdet niin leukani värähtää
Ja ääneti huulillani on vain "jää"
Jää, jää, jää


Napita takkini auki, sen sinulta sain
Ja sulla on toinen ja mulla on aavistus vain
Kun kylkesi käännät ja kasvosi hämärään
Yks lyönti sydämen lyömättä jää


Enkä välitä vaikka tulet kotiin kännissä
ja kosket mua kuin esinettä
Kestän sen ja sanon että jää
Enkä välitä vaikkei tarkoitusta elämästä
löytyis, lakkaan etsimästä
lähtemästä pyydän vaan jää
Jää, jää, jää


Iskurit taakse ja ladattu rakkaus on
Sä olet niin komea, kohta oot eloton
Sä putoat maahan ja kaipaus lävistää
Sä luokseni kuulut ja luoksein myös jäät


Enkä välitä, vaikka makaat kasvot pöydällä
Ja katsot kättäs kylmennyttä
Kestän sen, kun tiedän että jäät
Enkä välitä, lakkaavat ne kohta kysymästä
Ikkunaani kyttäämästä
Hymyilen, sen kestän kun jäät


Enkä välitä, vaikka makaat kasvot pöydällä
Ja katsot kättäs kylmennyttä
Kestän sen, kun tiedän että jäät
Enkä välitä, vaikkei tarkoitusta elämästä
löytyis, lakkaan etsimästä
lähtemästä pyydän vaan jää

Akkalauman kanssa Tallinnassa

Olimme muutama viikko sitten viikonlopun isolla porukalla Tallinnassa katsomassa kisoja. Kyllähän sen tietää kun isompi joukko lähtee matkalle, niin erimielisyyksiltä ei vältytty. Onneksi me emme olleet riitojen keskellä, sillä sain launtaina iltapäivästä ruokamyrkytyksen ja olimme sitten loppuillan hotellissa.

Mieheni oli viime viikon Italiassa, joten kävin vähän Hulluilla Päivillä ja vietin vain aikaa kotona. Olenkin ihan unohtanut kuinka kivaa oli vain maata sängyssä ja katsoa viisi jaksoa salkkareita putkeen ja välissä esimerkiksi vähän lakkailla kynsiä :D Koti piti vain siivota siihen mennessa kun mieheni tuli kotiin - sitten on kaikki hyvin! Mieheni on tämän viikon Kiinassa, joten minulla on aikaa ihan rauhassa urheuilla ja tehdä kaikkia omia juttuja :)

Olen ihan innoissani kun mun yksi hyvä ystävä saa parin kuukauden sisällä lapsen. Hänkin on saanut aika lailla arvostelua osakseen, sillä he eivät ole hänen miehensä kanssa olleet kauaa yhdessä, eivätkä suunnittele naimisiin menoa. Meillä olisi toi hääasia kunnossa, mutta lasta ei kuulu. Toisinaan ajattelen melko naiivisti, miten on mahdollista että toiset tulevat vahingossa raskaaksi. Menen taas keskiviikkona lääkäriin asian tiimoilta. Eniten minua harmittaa tässä tilanteessa, että minulla on sellainen tunne ettei mieheni oikein tue minua tässä. Asetelma on mielestäni muuttunut sen jälkeen kun varmistui, että lapseettomuutemme ei johdu hänestä. En kuitenkaan ole vielä menettänyt toivoa asian suhteen!

Mukavaa viikkoa kaikille! :)

Jääkaappi tyhjä, sähköposti täynnä!

Arkemme rullaa aikapitkälti minun koulun ympärillä ja mieheni työn. Istun tälläkin hetkellä koululla lukusalissa ja pitäisi alkaa lukea seuraavaan tenttiin hyvissä ajoin :)

Perjantai-iltapäivällä lähdemme Tallinnaan katsomaan kisoja viikonlopuksi ja tässä on taas miljoona hommaa ennen lähtöä. Meillä on kotona tällä hetkellä sellainen asetelma, että jääkaappi on tyhjä ja sähköpostit täynnä. Olen kaiken lisäksi jäänyt taas treidaukseen koukkuun, joten hommaa riittää :)

Seuraava matka on varattu vasta marraskuun puoliväliin, ja silloinkin vain Frankfurttiin, joten mikään megaloma ei siitäkään tule. Olemme myös varanneet joulukuun loppulle matkan Keniaan, mutta saas nähdä riehuuko ebola kuinka pahasti silloin. Olimme nyt viikonlopun Italiassa, mutta näin maanataina kuitekin tuntuu vain lähinnä siltä, että viikonloppu oli liian lyhyt - aikaa lepäämiseen ei taaskaan jäänyt ollenkaan.

Mukavaa alakavaa viikkoa :)

Leikkauksen jälkeen

Olen todella tuohtunut äsken näkemästäni kaupungilla. Nuorehko mies pörräsi vanhuksen ympärillä ja pyysi tältä rahaa. Vanhus ei tiennyt enää mihin hän olisi mennyt ja vaikutti hieman hätääntyneeltä. Keräsin rohekeuteni ja menin tilanteen väliin, vikka näin että kauempana oli lisää hänen heimokavereitaan. Erinäisten mutkien päätteeksi saatoin vanhuksen palvelutalolle. Rehellisesti voin myöntää, etten edes muista milloin olisin pelännyt oikeasti niin paljon kun mies pörräsi meidän molempien ympärillä. Kyllä on tämä maailma mennyt sairaaksi, en voi muuta todeta.

Vanhus kertoi minulle, että samat kaverit olivat vainonneet häntä aikaisemmin. Hän oli JOUTUNUT antamaan rahaa hänelle. Onko todellakin niin, että Suomessa ei voi enää turvallisesti kävellä kaupungin pääkatua klo 21 keskiviikko iltana? Toisille ihmisille vanhempien ihmisten kunnioittaminen ei ilmeisesti tarkoita mitään. On todella pöyristyttävää, miten joku voi vaania puolustuskyvytöntä vanhusta!

Jalkaleikkauksestani on tänään kaksi viikkoa ja tällä hetkellä vaikuttaa kyllä todella hyvältä. En tarvitse lähes ollenkaan särkylääkkeitä. Kesti muutaman päivän leikkauksen jälkeen, että löytyi minulle sopivat särkylääkkeet, sillä esim. panacod ei käynyt ollenkaan.

Nyt olen päivisin ollut lähinnä vain kotona, sillä liikkuminen on kuitenkin vähän hankalaa. Olen katsonut tallennuksesta vanhoja Lemmen Viemää -jaksoja, sillä ei päivisin paljoa muutakaan tekemistä ole, varsinkin kun kaikki on töissä tai koulussa. Sain melkein käsirysyn ystäväni kanssa aikaseksi, kun jotenkin sivulauseessa mainitsin, että silitän miehelleni paidat valmiiksi. En pidä asiaa millään tavalla pahana, sillä olenhan päivät kotona ja muutenkin samallahan se menee kun omatkin vaatteet silittää. En koe alistuvani mihinkään, vaikka silitänkin hänelle joka aamuksi uuden paidan. Hän kyllä vastavuoroisesti hoitaa niitä kotihommia, joista minä en välitä lainkaan (=lähes loput)...

Pirtsakkaa syksya :)!

Ihmisen kasvutarina

Olen viimeaikoina pohtinut tässä, miten viime talven ero on vaikuttanut minuun ihmisenä. Koen, että eroprosessi on oikeastaan nyt vasta ohi, vaikka minulla on ollut jo useamman kuukauden uusi mies. Luottamusongelmat niin uusissa kun vanhoissa ihmissuhteissa ovat ehkä enemmän nyt ongelmanal, mitä aikaisemmin.

Uusi mieheni tukee minua parhaalla mahdollisella tavalla joka asiassa. Hän vain petti minua muutaman kerran samassa talossa työskentelevän naisen kanssa, mutta jostain syystä pystyin antamaan sen hänelle anteeksi. Ex-poikaystävälleni en olisi voinut edes kuvitellakkaan, että olisimme jatkaneet siitä, olinhan raskaana hänelle silloin. Nykyistä tilannetta ei suinkaan helpota, että toki yritimme lasta nykyisen mieheni kanssa (ja yritämme edelleen).

En ole kertonut kuin aivan lähimmille, että menimme mieheni kanssa maistraatissa naimisiin jo kesän alussa. Miehelläni on kolme siskoa, joista yksi asuu ulkomailla Saksassa ja kaksi asuu meidän kanssa täällä. Toinen siskoista on minulle aina todella mukava ja meillä synkkaa hyvin, mutta toinen siskoista on sitä mieltä, että menin naimisiin vain rahan takia. En oikein tiedä, miten pystyisin antamaan itsestäni enää paremmin sellaisen vaikutelman, ettei rahalla ole tässä suhteessa mitään väliä!

Miehelläni ja minulle on kolmisenkymmentä vuotta ikäeroa, mikä kummastuttaa tietenkin suurta osaa ihmisista, mutta itse olen kuitenkin sitä mieltä, että minulla on kaikesta huolimatta hyvä olla. Asia kuitenkin vaivaa vähän suhdettamme ettei hänen sisko pidä minusta. Hänen äitinsä kylläkin pitää minusta kovastikin, mutta hänellä on myös aika paha dementia... Mun sukulaiset ja ystävät ovat pääsääntöisesti ottaneet asian ihan hyvin, viimeistään siinä kohtaan, kun näkevät meidät yhdessä. Naimiisiin menosta emme halua pitää mitään suurta meteliä, sillä asiat ovat edenneet todella nopeasti - mutta ei se mitään, olen kyllä ihan umpirakastunut! Vielä kun tulisin raskaaksi olisi meidän elämä aivan täydellistä!

En osannut ikinä eroni jälkeen ajatella, että voisin olla näin onnellinen näinkin lyhyen ajan kuluttua ereosta. Nyt kun koulu on taas alkanut ja olemme exäni kanssa samoilla kursseilla asiat ovat taas pyörineet mielessä enemmän. Huomenna teemme yhdessä ryhmätyön. Emme kuitenkaan kumpikaan elättele enää mitään toivoita, sillä kummallakin on omat hyvät elämät.

Minua jännittää ihan hulluna, menen keskiviikkona jalkaleikkaukseen ja siitä viikonpäästä gynegologille, sillä olemme jo jonkin aikaa yrittäneet lasta, mutta jostain syystä ei ole tärpännyt. Jos vaikka saisi vähän selvyyttä asialle. Toisaalta onkin parempi, etten ole nyt raskaana, sillä joudun syömään kovia kipulääkkeitä leikkauksen vuoksi uskoakseni.

Lyhyesti voin todeta, että olen vain eron myötä kasvanut ihmisenä ja minusta on tullut entistäkin vahvempi ihminen. Silti en toivo samaa kipua edes pahimmalle vihamiehellenikään.  Kohtalo johdatti minut talvella siis kohti parempaa elämää :)

Pirteää alkavaa viikkoa kaikille!!! :)

Vihdoinkin kesä!

Elämä on mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin viimeisten kuukausien aikana. Asun nyt uuden miesystäväni luona ja arki tuo omia haasteita. Milloin on väärä paita silitetty jne ;) Toistaiseksi kuitenkin arki hänen kanssaan tuntuu hyvältä. Asiaa ehkä helpottaa, että tunnemme toisemme jo vuosien takaa. Moni yhteisistä ystävistämme sanoikin ettei suhteemme tullut mitenkään yllätyksenä.

Meillä on aika paljon ikäeroa, minkä toki huomaa ulkopäin, mutta suurin osa ihmisistä on ottanut asian ihan normaalisti. Asia viimekädessä kuuluu kuitenkin vain meille kahdelle. Olen nyt viimeaikoina oikein alkanut seuraamaan pariskuntia ja kyllä ainakin pk-seudulta löytyy kaikenlaisia pariskuntia,  joten eiköhän meidänkin suhde sinne johonkin normaalin ja epänormaalin välille mahdu... ;)

Yksi parhaimmista ystävistäni on juuri eroamassa pitkästä suhteesta, on jotenkin sydäntä raastavaa seurata sitä toimintaa tästä vierestä. Omasta erosta on kuitenkin niin vähän aikaa vasta, että muistot on todella tuoreena pinnassa. Vaikkakin nykyään olemme ok väleissä. Suunnittelimme jopa samoja kursseja syksyksi, tosin hänen uusi tyttöystävänsä ei taida tietää asiasta, mutta se olkoon hänen ongelmansa.  Olen yrittänyt tukea ystävääni parhaani mukaan ja olen vain voinut todeta, että oman eroni käytännönasiat hoidimme mielestäni kyllä paljon fiksummin ja kypsemmin. Vaikka molemmissa eroissa on selkeästi huomattavissa on/off -efektiä :D

Vaikka en osannutkaan kuvitella ikinä elämääni tällaiseksi, on muutos elämään aika-ajoin enemmän kuin tervetullutta. :)

Aurinkoa kaikille! :)

Tämän viikon tunnelmia kuvina

Puutarhahommia

Olen tämän viikon tehnyt aika paljon puutarhahommia, mikä onkin saanut mieleni virkeäksi. Kyllä se vaan niin on, että ihminen kuitenkin pohjimmiltaan kaipaa kosketusta luontoon :)

Kävin alkuviikosta äänestämässä - kookomus sai arvatenkin yhden äänen lisää. Kannustan kaikkia äänestämään, sillä olen itse sitä mieltä, että jos ei äänestä ei voi myöskään valittaa. Vaikka EU:n asiat tuntuisivatkin kaukaisilta, on unionilla kuitenkin suuri merkitys jokapäiväisessä elämässämme, ja nyt en tarkoita EU:n kurkkudirektiiviä ;)

Lukumotivaatio on nyt ollut hieman kateissa, mutta nyt on loppurutistuksen paikka, odotan jo sitä tunnetta kun saan palauttaa pääsykokeen ja pääsen nauttimaan kesästä!

Unettomuus

Tapasin tänään yhden tuttavani, joka on psykiatrian erikoislääkäri. Minua aina hieman ns. jännittää hänen seurassa, sillä minulla on sellainen outo olo, että hän tekee minusta jatkuvasti diagnoosia. Se ei tietenkään pidä paikkaansa ja hän on kaiken lisäksi älyttömän mukava.

Juteltuamme pitkän tovin yhteisestä harrastuksestamme sain häneltä kysyttyä, että mitä minun pitäisi tehdä, sillä en saa iltaisin nukuttua. Nukahataminen on jotenkin vaikeaa, sillä mielessä pyörii aina kaikenlaista. Tätä on jatkunut oikeastaan ihan erosta asti. Hän ehdotti, että voisin alkaa käyttämään jotain unilääkettä hetkeksi, mutta minusta se tuntuu todella rajulta vaihtoehdolta, joten päädyimme vaihtoehtoon, että ostan apteekista ensin melatoniinia ja kokeilen sen kanssa muutaman viikon.

En kuitenkaan itse koe olevani usein päivisin väsynyt. On kuitenkin ajoittain todella rankkaa valvoa myöhään yöllä, sillä periaatteen tasolla on väsynyt, mutta käytänössä ei vain nukahda. Koska google on paras kaverini, selvitin tänään keskustelumme pohjalta oikein antaumuksella asiaa. Ajon nyt kyllä ottaa kaikki mahdolliset kotikonstivinkit käyttöön, sillä nukahtamislääkkeiden käyttö kuulostaa mielestäni jotenki erittäin vieraalta.

Netissä tuli vastaan erinäisiä tutkimuksia ja minulle tuli todellisena yllätyksenä se, kuinka paljon ihmiset kärsivät unettomuudesta. Luulen, että kohdallani se on osittäin pääsykoestressiä ja osittain mietin vielä eroamme.

Joten menenpä tästä nyt tuulettamaan makuuhuonettani ja rauhoittamaan sen ympäristön :)

Äitienpäivä ja uusi kämppis

Äitienpäivää tänään vietetty. Olimme perheeni ja äitini siskon perheen kanssa syömässä tänään Ruissallon kylpylässä. Ruoka ja meininki oli mahtavaa :)

Kävin tänään myös tervehtimässä illalla entistä anoppiani, sillä olenhan ollut heillä viimeiset viisi äitienpäivää. Tosin olin vasta illalla kun heidän vieraansa olivat lähteneet. Pakko myöntää, että tunnelma oli ainakin minun osaltani aluksi hieman jännittynyt, mutta juttu lähti kyllä todella nopeasti kulkemaan entiseen tapaan.

Työpaikkani tarjoamaan asuntoon muutti tänään toinen tyttö ylimääräiseen huoneeseen. Saa nähdä, mitä tästä tulee. Kovin innoissani en vielä ole aiheesta, mutta yritän olla tytölle mukava. Entinen anoppini tarjosi minulle myös mahdollisuutta muuttaa minun ja entisen poikaystäväni keskusta-asuntoon, kieltäytysin tarjouksesta, mutta hän kehotti minua vielä miettimään asiaa. Tosin olen luonteeltani helposti sellainen, että sanon yleensä aina helposti ei, mutta hetken asiaa mietittyäni saatan vetää helposti sanani takaisin... Pomoni tarjosi minulle myös vaihtoehtoa muuttaa hänen kesämökilleen, se on kyllä aika kaukana kaikesta, mutta siellä saisi olla ainakin yksin ja rauhassa. Täytynee tässä nyt miettiä ja punnita eri vaihtoehtoja.

Tänään on 11.5 ja ilta, 11.6 tähän aikaan olen jo onnelisesti tehnyt oikiksen pääsykokeen. Huomenna menen tekemään välikokeen, jotta saisi vähän vertailupohjaa itselle siitä kuinka hyvä on verrattuna muihin. Nyt alkaa todellinen loppurutistus. Pääsykokeenkin kannalta minua ärsyttää, etten saa asua yksin ja rauhassa, sillä sitä kaipaan juuri tällä hetkellä...

Suru-uutisia

Tänään oli taas yksi niistä päivistä, kun aloin miettimään sitä, olenko tyytyväinen elämääni. Aina voisi olla nätempi ja laihempi jne, mutta tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että mielummin olen hyvä nainen. Kauniit kasvot rypistyvät ajan myötä, treenattu vartalo muuttuu vanhetessa, mutta hyvä nainen on aina hyvä nainen!

Olin tänään käräjäoikeudessa seuraamassa istuntoa. Kun syytetty loppulauselmassa totesi oikeuden puheenjohtajalle, että on mielestään kärsinyt rangaistusta tarpeeksi, sillä on hän oli ollut teon jälkeen kolme kuukautta pakkohoidossa. Sillä hetkellä tajusin taas kuinka hyvin asiat minulla loppujen lopuksi on.

Muutamat tuttavat ovat tässä viimeaikoina alkaneet kyselemään, onko minulla jokin uusi suhde. En kuitenkaan koe olevani vielä valmis suhteeseen ja olen ajatellut asian jotenkin niin, että olen nyt yksin ja koitan tulla toimeen ensin itseni kanssa. Maailmani ei kuitenkaan romahtaisi, vaikka en ikinä menisi naimisiin tai saisi lasta. Tärkeintä on olla sujut itsensä kanssa. Minun tapauksessani se on todella hankalaa, sillä en ole itselleni mitenkään erityisen armollinen. Tosinaan siitä on hyötyä, toisinaan taas ei.

En voi kun vielä kerran korostaa ystävien apua. Se tieto riittää, että he ovat olemassa. En koskaan ole ollut mitenkään erityisen kova puhumaan omista asioistani muille. Ero oli minulle selkeä itsetutkiselun paikka. Olen aina viihtynyt todella paljon ihmisten joukossa, mutta jotenkin nyt olen alkanut kaipamaan omaa rauhaa, jotta saan pohtia asioita rauhassa. Edessäni on vielä isoja päätöksiä, sillä olen vakavasti miettinyt, lopettaisinko kilpaurheilun. Toisten mielestä se on absurdi, hullu ajatus. Itse olen lähinnä sitä mieltä, että aikansa kutakin.

Sain tänään myös hieman suru-uutisia, jonka seurauksena hieman aloin taas pohita elämän realiteetteja. Isäni puolelta eräs sukulainen oli viime viikolla nukkunut pois. Soitin hänen vaimolle kysyäkseni, miten hän jakselee. Luulen ainakin, että hänelle tuli hyvä mieli soitosta, sillä turhan usein ihmiset ajattelevat vastaavissa tilanteissa, etteivät voi soittaa kun on suruaika. Tottakai tilanne pitää ottaa huomioon, mutta luulen että hänelle kuitenkin tuli edes hetkellisesti hyvä mieli kun puhuimme vähän muista asioista. Kun voi edes vähän toista piristää, tulee itsellekin parempi mieli heti.. :)

Pitkä tauko

Nyt jostain syystä mun kirjoittelu on jäänyt vähemmälle, mutta lupaan tsemapata jatkossa.. :)
Voisin tässä alkaa luetella miljoona tekosyytä, miksi en ole ehtinyt kirjoittaa tänne melkeinpä kuukauteen mitään, mutta taidan jättää välistä. Inhoan ylikaiken sitä,  kun ihmiset tekevät itsestään kiirrellisiä ja käyttävät sitä tekosyynä, etteivät ole saaneet asioita hoidettua tai pidettyä yhtetyttä ystäviinsä. Tiedän kyllä itsekin toiselle paikkakunalle muuttaaneena, että yhteydenpito hiipuu jossain kohtaan, mutta vain jos sen antaa tapahtua.

Viimeisen kuukauden aikana ei varsinaisesti ole ihan hirvesästi tapahtunut. Päälimmäisenä voin kuitenkin todeta, että eniten koville otti se, kun sain kuulla, että ex-poikaystäväni seurustelee juuri sen tytön kanssa jonka kanssa petti minua. Oloni on yhä edelleen jotenkin todella hämmentynyt aiheesta. Tosin eräs ystäväni sanoi, että asia oli arvattavissa, mutta jotenkaan en itse osannut ajatella sellaista vaihtoehtoa. Ehkä olin hieman naiivi tai vain ex-poikaystäväni sai minut vielä muutamaa viikkoa ennen lähes vakuuttuuneeksi siitä, että meillä olisi tulevaisuuttaa. On surkuhuipaisaa katsoa tämän tytön facebook-päivityksiä, jotka siis auttamatta tulevat etusivulleni, sillä olemmehan toki kavereita. Hienoa nähdä, mitenkä hänen elämänsä on täydellistä ja kuinka hän poseeraa selfie-kuvissa meidän vanhassa kodissa.

Muutama kuukausi sitten olisin ollut vielä aivan rikki kaikesta tästä, mutta nyt olen jotenkin päässyt tämän asian ylitse ja pystyn keskittymään paremmin tulevaan, vaikka en edes itse tiedä mitä haluan. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa eteenpäin.

Mukavaa kesän odotusta kaikille! :)

Kevätmessut

Viikonloppuna oli aika tiivis aikataulu, eikä lukemiselle jäänyt paljon aikaa. Perjantaina kävin juttelemassa ex-poikaystäväni kanssa. Ei ne jutut siitä juttelemalla miksikään muutu. Halusin  kuitenkin puhua hänen kanssaan, sillä joinain hetkinä elättelen vielä toivoa, että voisin unohtaa kaiken tämän ja voisimme jatkaa siitä mihin jäimme. Niin ei kuitenkaan tule tapahtumaan, vaan yhteen paluu vaatisi mieltä molemmilta hirveän määrän työtä. Enkä silti pysty lupaamaan pystyisnkö ikinä enää luottamaan häneen 100%.

Lauantai päivä meni maajoukkueleirillä. Kaikki olivat minua kohtana tosi mukavia - ihan niinkuin aina ennenkin! Tämä yksi neiti ei nyt edes vaivautunut katsomaan minuun päinkään, mutta tervehidin häntä silti ystävällisesti vastausta kuitenkaan saamatta. Tiedän, että välimme tulee jatkossa olemaan erittäin viileät, mikä on todella sääli, sillä joudumme pakon edessä olemaan tekemisissä niin kauan kuin me molemmat kilpailemme aktiivisesti.  Uskon, että itse pystyisin olemaan hänen kanssaan jossain vaiheessa elämää kuitenkin  suhteellsien normaaleissa väleissä, mutta tätä toki hieman hankaloittaa hänen asenteensa minua kohtaan. En oikein edes ymmärrä sitä, sillä enhän minä ole tehnyt hänelle mitään ja toiseksi en ole edes hänelle enää mikään uhka, sillä olemmehan eronneet poikaystäväni kanssa jo helmikuussa. 

En voi edellenkään olla miettimättä päivittäin keskenmenoa, joka minulle tapahtui. Mietin jatkuvasti, miten olisin voinut välttää tilanteen, vaikka se oli puhdas vahinko. Tiedän että on turhaa syyllistää itseään, mutta en voi itselleni mitään.

Lukemiseen keskittyminen tuntuu nyt todella vaikealta, kun mielessä pyörii jatkuvasti niin paljon asioita. Oikeastaan edes tiedä haluanko oikeasti edes oikikseen, mutta pakko minun oli johonkin hakea. En kuitenkaan ihan hirveästi pety, jos en pääse sisälle. Tosin en kyllä tiedä, mitä teen ensi syksynä, jos en pääse kouluun. Jatkan varmaan urheulua, tosin jalkani on nyt niin huonossa kunnossa, että sen varaan ei oikein nyt voi laskea yhtään mitään... On järkyttävää huomata miten mielipide tulevaisuuden suhteen muuttuu koko ajan. Ehkä se vain kertoo siitä, ettei elämässä ole enää mitään tarkoitusta ja päämäärää. 

Sunnuntaina olin pomoni kanssa Helsingissä kevätmessuilla. Minua ahdisti kaikki ne meidän tutut, joita näimme messuilla, jotka tulivat halaamaan ja esittämään niin ystävää minulle. Suurin osa heistä sanoi, että voin aina soittaa jne, mutta todellisuudessa niitä ihmisiä, joita oikeasti kiinnostaa, on todella harvassa. Avun tarjoaminen sitä tarkoittamatta oikeasti, on ehkä raukkamaisinta mitä tiedän. On todella vääärin vähätellä toisen surua, sillä koskaan ei tiedä mitä itselle elämässä käy. Sen olen oppinut ihan kantapään kautta. 

Lomatunnelmia

Tiistai ja keskiviikko vietetty Tanskassa ja nyt puntaroin eri vaihtoehtoja. Kaikki vaikuttaa Tanskan päässä hyvältä ja rahoitus on nyt kunnossa. Ainut asia, mikä ei ole kunnossa on oma terveyteni. Lääkäri kirjoitti minulle juuri tänään sairaslomaa 18.5 asti, joten ennen sitä ei ole mitään toivoakaan edes lähteä Tanskaan. Taas tyypillistä mun tuuria.

Ex-poikaystäväni soitti minulle tänään ja pyysi minua huomisillaksi illalliselle luokseen, jotta voimme vielä keskustella asioista ja järjestää muutama käytännön juttu. Todella vaikeaa mennä entiseen yhteiseen kotiimme, mutta suostuin, sillä jotenkin haluan vielä kerran puhua asiat hänen kanssaan selviksi. Minun täytyy pysyä vain vahvana, sillä tiedän että hän haluaisi meidän jatkavan yhdessä elämäämme. En tiedä pystyisnkö siihen. On kuitenkin fakta, että jos ei pysty elämään itsensä kanssa niin ei pysty kyllä elämään kenenkään muunkaan kanssa. Tällä hetkellä tuntuu, etten oikein pysty olemaan sinut itseni kanssa. Se kyllä vaihtelee päivittäin, niinkuin mieleni muutenkin. On oikeasti aika kuluttavaa, kun ei teidä mihin suuntaan tästä lähtisi. Toisaalta toivoisin, että joku voisi kertoa sen minulle.

Vähän minua kuitenkin jännittää huominen kohtaminen. En tiedä voinko uskoa häntä 100%, luottamus vain jotenkin on ihan kateissa, eikä syyttä. Toisaalta minulla on sellainen tunne, että huomenna kaikki menee hyvin ja rauhan merkeissä. Jotenkin minusta silti tuntuu, ettei hän aina ymmärrä kuinka paljon hän todellisuudessa loukkasi minua.

On kai ihan turha valhedella itselleni, etten kaipaa häntä. Tottakai kaipaan. Olemme kasvaneet yhteen, suunnitelleet yhteisen tulevaisuutemme ja hyväksyneet toisemme pikkuvikojemme kera. Toisaalta olisi ehkä heikkoutta olla yrittämättä vielä, mutta kun taas mietin eron syitä, on minulle ihan selvää, miksi olemme erossa. Olemme kuitenkin ennenkin selvinneet vaikeista asioista. Ehkä kaipaan kuitenkin enemmän niitä turvallisia rutiineja ja tapoja. Jos nyt saisin käännettyä aikaa taakse päin, tekisin monta asiaa eri tavalla. Selkeä kasvun paikka.

Töissä ei mene yhtään sen paremmin, selkäänpuukottaja kerjää tilanteen eskaloitumista, mutta olen päättänyt pysyä tyynen rauhallisena enkä aijo alistua hänen tasolleen. Olemmehan molemmat aikuisia.

Oli kyllä virkistävät kaksi päivää, kun sai vähän muuta ajateltavaa siellä kauniin luonnon keskellä :)

Itkuja varten on ihmisen silmät

Olen lähdössä huomenna kahdeksi päiväksi Tanskaan tutustumaan vaihtoehtoon sinne muuttamisesta. Ihmiset, joille olen aikeistani puhunut, ovat lähinnä olleet sitä mieltä, että pakenen vaikeita asioita, jos lähden. Tanskassa olisi hyvät puitteet treenata ja siellä olisi myös muutamia tuttuja ja kavereita saa aina lisää, jos on vain itse aktiivinen :)

Tanskaan muuttoa vastustavat ihmiset, eivät selvästikään ymmärrä tuskaani. Olen ihan rikki. Niin rikki, etten tiennyt aikaisemmin, että näin rikkinäisenä oleminen on edes mahdollista. En voi jatkaa arkeani näin, sillä joka asia muistuttaa minua hänestä. Jos minun on pakko elää, haluan tehdä sen kaukana hänestä ja sen vuoksi Tanskaan muutto tulisi hyvään saumaan. Yksi asia kuitenkin minua muutossa mietityttää, sillä kesäkuun 11. päivä on oikiksen pääsykoe ja sinne minun on päästävä sisälle. Tiedän, etten välttämättä Tanskassa pysty keskittymään lukemiseen haluamallani tavalla, mutta toisaalta en tiedä, miten täällä Suomessakaan saan pidettyä motivaatiotani yllä, sillä voimavaroja lukemiseen ei ihan oikeasti ole. Tällä hetkellä en todellakaan haluaisi opiskella tai tehdä yhtään mitään, olen kai tottunut vähän liian helppoon elämään.

Tilanteeni on myös monen ystävyyssuhteeni koitinkivi, nyt ainakin näen ketkä ovat oikeita ystäviäni. Olen perusluonteeltani todella auttavainen, joten on mielenkiintoista huomata miten lähipiiri reagoi, kun minä olen kerrankin se, ketä apua tarvitsee. Toisaalta en minä nyt ihan hirveästi apua tarvitse, lähinnä henkistä tukea. En kuitenkaan sääliä, sillä inhoan sitä ylitse kaiken, sillä sääli ja kateus saavat minut vihaiseksi.

Ajoittain tuntuu jo siltä, että pystynyn elämään asian kanssa, mutta poismuutto olisi mielestäni nyt hyvä ratkaisu. Vaikka ihmiset ovat sitä mieltä, että pakenen ongelmia, ei se edes kuulu heille ja mielenkiinnosta haluaisin titetää, mitä he tekisivät samassa tilanteessa. On erittäin vaikeaa elää itsensä kanssa, kun huomaa, että minä itse olenkin se henkilö jota eniten vihaan ja halveksin. En ihan oikeasti voinut olla niin naiivi, etten huomannut ex-poikaystävälläni olevan toista suhdetta ja sen lisäksi en edes pääse siitä asiasta yli. En oikeasti edes itse tiedä, mitä halaun. Muille voin sanoa, että haluan oikikseen tms, mutta itseäni en pysty enää yhtään huijamaan.

Neuvottomuus on pahinta mitä tiedän

Tapasin sattumalta tänään erään tuttavani, joka oli tietenkin kuullut puskaradion välityksellä tilanteestani, mutta hän ei kuitenkaan ottanu asiaa esille jutellessamme. Hän vain sanoi minulle: "Onni on sitä, että vertaa huonompaan". Aivan loistava lause. Vaikka minusta tuntuu, että olen sen kaikista huonoin ja surkein maan pinnalla, sillä enhän riittänyt edes puolisolleni, niin jotenkin tuo lause lohdutti minua. Asiat voisivat toki olla vieläkin huonommin.

En usko, että voin ikinä antaa itselleni anteeksi keskenmenoa, vaikka se oli puhdas onnettomuus. Tuska kulkee mukanani joka päivä, olinhan ehitnyt iloita vauvan saamisesta jo niin paljon. Olimme molemmat valmistautuneet tahoillamme vanhemmuuteen. Vaihdoimme autoni farmariksi ja sisustimme lastenhuoneen. Ja sekunnissa kaikki oli ohi. Pahinta tässä ehkä on se, ettei ex-poikaystäväni tunnu antavan sitä minulle anteeksi. 

Pahinta juuri tässä minun elämässä on, etten teidä mitä haluan ja suoraan sanottuna mietin joka päivä, miksi edes elän, täällähän pitäisi olla kivaa. Tuntuu pahalta, kun ihmiset yrittävät ohjata elämääni, vaikka tiedän, että he tarkoittavat vain hyvää. Silti tekisi joskus mieli vaan todeta, että helppoahan se siitä vierestä on sanoa, että hae oikikseen, kuitenkaan kulkematta tätä matkaa minun kengissäni. Toki löytyy myös ihmisiä, joiden neuvot ovat tervetulleita.

Sairaslomani vuoksi olen nyt ollut paljon äitini luona ja aistin hänestä, miten hän kärsii siitä, kun olen vain kotona. Hän yrittää saada minua menemään ulos ja tapaamaan ystäviäni.

Tein suuren virheen, kun muutin Helsinkiin enkä enää muka ehtinyt pitämään yhteyttä ystäviini. On todella vaikea palata nyt tänne ja olettaa, että kaikki jatkuu ennallaan. Lukiosta minulle jäi kaksi hyvää ystävää, joiden kanssa juttu jatkuu aina siitä mihin se on jäänytkin. Olen kuitenkin oppinut, että kaksi on parempi kun ei mitään. 

Olen niin väsynyt tähän tilanteeseen, että tätäkin postausta kirjoitellessa kyyneleet vain virtaavat poskillani. Haluaisin jo herätä tästä painajaisesta. En ole luovuttaja normaalisti, mutta nyt haluaisin jo antaa periksi.