Tanskaan muuttoa vastustavat ihmiset, eivät selvästikään ymmärrä tuskaani. Olen ihan rikki. Niin rikki, etten tiennyt aikaisemmin, että näin rikkinäisenä oleminen on edes mahdollista. En voi jatkaa arkeani näin, sillä joka asia muistuttaa minua hänestä. Jos minun on pakko elää, haluan tehdä sen kaukana hänestä ja sen vuoksi Tanskaan muutto tulisi hyvään saumaan. Yksi asia kuitenkin minua muutossa mietityttää, sillä kesäkuun 11. päivä on oikiksen pääsykoe ja sinne minun on päästävä sisälle. Tiedän, etten välttämättä Tanskassa pysty keskittymään lukemiseen haluamallani tavalla, mutta toisaalta en tiedä, miten täällä Suomessakaan saan pidettyä motivaatiotani yllä, sillä voimavaroja lukemiseen ei ihan oikeasti ole. Tällä hetkellä en todellakaan haluaisi opiskella tai tehdä yhtään mitään, olen kai tottunut vähän liian helppoon elämään.
Tilanteeni on myös monen ystävyyssuhteeni koitinkivi, nyt ainakin näen ketkä ovat oikeita ystäviäni. Olen perusluonteeltani todella auttavainen, joten on mielenkiintoista huomata miten lähipiiri reagoi, kun minä olen kerrankin se, ketä apua tarvitsee. Toisaalta en minä nyt ihan hirveästi apua tarvitse, lähinnä henkistä tukea. En kuitenkaan sääliä, sillä inhoan sitä ylitse kaiken, sillä sääli ja kateus saavat minut vihaiseksi.
Ajoittain tuntuu jo siltä, että pystynyn elämään asian kanssa, mutta poismuutto olisi mielestäni nyt hyvä ratkaisu. Vaikka ihmiset ovat sitä mieltä, että pakenen ongelmia, ei se edes kuulu heille ja mielenkiinnosta haluaisin titetää, mitä he tekisivät samassa tilanteessa. On erittäin vaikeaa elää itsensä kanssa, kun huomaa, että minä itse olenkin se henkilö jota eniten vihaan ja halveksin. En ihan oikeasti voinut olla niin naiivi, etten huomannut ex-poikaystävälläni olevan toista suhdetta ja sen lisäksi en edes pääse siitä asiasta yli. En oikeasti edes itse tiedä, mitä halaun. Muille voin sanoa, että haluan oikikseen tms, mutta itseäni en pysty enää yhtään huijamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti