Uusi mieheni tukee minua parhaalla mahdollisella tavalla joka asiassa. Hän vain petti minua muutaman kerran samassa talossa työskentelevän naisen kanssa, mutta jostain syystä pystyin antamaan sen hänelle anteeksi. Ex-poikaystävälleni en olisi voinut edes kuvitellakkaan, että olisimme jatkaneet siitä, olinhan raskaana hänelle silloin. Nykyistä tilannetta ei suinkaan helpota, että toki yritimme lasta nykyisen mieheni kanssa (ja yritämme edelleen).
En ole kertonut kuin aivan lähimmille, että menimme mieheni kanssa maistraatissa naimisiin jo kesän alussa. Miehelläni on kolme siskoa, joista yksi asuu ulkomailla Saksassa ja kaksi asuu meidän kanssa täällä. Toinen siskoista on minulle aina todella mukava ja meillä synkkaa hyvin, mutta toinen siskoista on sitä mieltä, että menin naimisiin vain rahan takia. En oikein tiedä, miten pystyisin antamaan itsestäni enää paremmin sellaisen vaikutelman, ettei rahalla ole tässä suhteessa mitään väliä!
Miehelläni ja minulle on kolmisenkymmentä vuotta ikäeroa, mikä kummastuttaa tietenkin suurta osaa ihmisista, mutta itse olen kuitenkin sitä mieltä, että minulla on kaikesta huolimatta hyvä olla. Asia kuitenkin vaivaa vähän suhdettamme ettei hänen sisko pidä minusta. Hänen äitinsä kylläkin pitää minusta kovastikin, mutta hänellä on myös aika paha dementia... Mun sukulaiset ja ystävät ovat pääsääntöisesti ottaneet asian ihan hyvin, viimeistään siinä kohtaan, kun näkevät meidät yhdessä. Naimiisiin menosta emme halua pitää mitään suurta meteliä, sillä asiat ovat edenneet todella nopeasti - mutta ei se mitään, olen kyllä ihan umpirakastunut! Vielä kun tulisin raskaaksi olisi meidän elämä aivan täydellistä!
En osannut ikinä eroni jälkeen ajatella, että voisin olla näin onnellinen näinkin lyhyen ajan kuluttua ereosta. Nyt kun koulu on taas alkanut ja olemme exäni kanssa samoilla kursseilla asiat ovat taas pyörineet mielessä enemmän. Huomenna teemme yhdessä ryhmätyön. Emme kuitenkaan kumpikaan elättele enää mitään toivoita, sillä kummallakin on omat hyvät elämät.
Minua jännittää ihan hulluna, menen keskiviikkona jalkaleikkaukseen ja siitä viikonpäästä gynegologille, sillä olemme jo jonkin aikaa yrittäneet lasta, mutta jostain syystä ei ole tärpännyt. Jos vaikka saisi vähän selvyyttä asialle. Toisaalta onkin parempi, etten ole nyt raskaana, sillä joudun syömään kovia kipulääkkeitä leikkauksen vuoksi uskoakseni.
Lyhyesti voin todeta, että olen vain eron myötä kasvanut ihmisenä ja minusta on tullut entistäkin vahvempi ihminen. Silti en toivo samaa kipua edes pahimmalle vihamiehellenikään. Kohtalo johdatti minut talvella siis kohti parempaa elämää :)
Pirteää alkavaa viikkoa kaikille!!! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti