Ex-poikaystäväni soitti minulle tänään ja pyysi minua huomisillaksi illalliselle luokseen, jotta voimme vielä keskustella asioista ja järjestää muutama käytännön juttu. Todella vaikeaa mennä entiseen yhteiseen kotiimme, mutta suostuin, sillä jotenkin haluan vielä kerran puhua asiat hänen kanssaan selviksi. Minun täytyy pysyä vain vahvana, sillä tiedän että hän haluaisi meidän jatkavan yhdessä elämäämme. En tiedä pystyisnkö siihen. On kuitenkin fakta, että jos ei pysty elämään itsensä kanssa niin ei pysty kyllä elämään kenenkään muunkaan kanssa. Tällä hetkellä tuntuu, etten oikein pysty olemaan sinut itseni kanssa. Se kyllä vaihtelee päivittäin, niinkuin mieleni muutenkin. On oikeasti aika kuluttavaa, kun ei teidä mihin suuntaan tästä lähtisi. Toisaalta toivoisin, että joku voisi kertoa sen minulle.
Vähän minua kuitenkin jännittää huominen kohtaminen. En tiedä voinko uskoa häntä 100%, luottamus vain jotenkin on ihan kateissa, eikä syyttä. Toisaalta minulla on sellainen tunne, että huomenna kaikki menee hyvin ja rauhan merkeissä. Jotenkin minusta silti tuntuu, ettei hän aina ymmärrä kuinka paljon hän todellisuudessa loukkasi minua.
On kai ihan turha valhedella itselleni, etten kaipaa häntä. Tottakai kaipaan. Olemme kasvaneet yhteen, suunnitelleet yhteisen tulevaisuutemme ja hyväksyneet toisemme pikkuvikojemme kera. Toisaalta olisi ehkä heikkoutta olla yrittämättä vielä, mutta kun taas mietin eron syitä, on minulle ihan selvää, miksi olemme erossa. Olemme kuitenkin ennenkin selvinneet vaikeista asioista. Ehkä kaipaan kuitenkin enemmän niitä turvallisia rutiineja ja tapoja. Jos nyt saisin käännettyä aikaa taakse päin, tekisin monta asiaa eri tavalla. Selkeä kasvun paikka.
Töissä ei mene yhtään sen paremmin, selkäänpuukottaja kerjää tilanteen eskaloitumista, mutta olen päättänyt pysyä tyynen rauhallisena enkä aijo alistua hänen tasolleen. Olemmehan molemmat aikuisia.
Oli kyllä virkistävät kaksi päivää, kun sai vähän muuta ajateltavaa siellä kauniin luonnon keskellä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti