Arkemme rullaa aikapitkälti minun koulun ympärillä ja mieheni työn. Istun tälläkin hetkellä koululla lukusalissa ja pitäisi alkaa lukea seuraavaan tenttiin hyvissä ajoin :)
Perjantai-iltapäivällä lähdemme Tallinnaan katsomaan kisoja viikonlopuksi ja tässä on taas miljoona hommaa ennen lähtöä. Meillä on kotona tällä hetkellä sellainen asetelma, että jääkaappi on tyhjä ja sähköpostit täynnä. Olen kaiken lisäksi jäänyt taas treidaukseen koukkuun, joten hommaa riittää :)
Seuraava matka on varattu vasta marraskuun puoliväliin, ja silloinkin vain Frankfurttiin, joten mikään megaloma ei siitäkään tule. Olemme myös varanneet joulukuun loppulle matkan Keniaan, mutta saas nähdä riehuuko ebola kuinka pahasti silloin. Olimme nyt viikonlopun Italiassa, mutta näin maanataina kuitekin tuntuu vain lähinnä siltä, että viikonloppu oli liian lyhyt - aikaa lepäämiseen ei taaskaan jäänyt ollenkaan.
Mukavaa alakavaa viikkoa :)
kuvituskuva
maanantai 29. syyskuuta 2014
keskiviikko 24. syyskuuta 2014
Leikkauksen jälkeen
Olen todella tuohtunut äsken näkemästäni kaupungilla. Nuorehko mies pörräsi vanhuksen ympärillä ja pyysi tältä rahaa. Vanhus ei tiennyt enää mihin hän olisi mennyt ja vaikutti hieman hätääntyneeltä. Keräsin rohekeuteni ja menin tilanteen väliin, vikka näin että kauempana oli lisää hänen heimokavereitaan. Erinäisten mutkien päätteeksi saatoin vanhuksen palvelutalolle. Rehellisesti voin myöntää, etten edes muista milloin olisin pelännyt oikeasti niin paljon kun mies pörräsi meidän molempien ympärillä. Kyllä on tämä maailma mennyt sairaaksi, en voi muuta todeta.
Vanhus kertoi minulle, että samat kaverit olivat vainonneet häntä aikaisemmin. Hän oli JOUTUNUT antamaan rahaa hänelle. Onko todellakin niin, että Suomessa ei voi enää turvallisesti kävellä kaupungin pääkatua klo 21 keskiviikko iltana? Toisille ihmisille vanhempien ihmisten kunnioittaminen ei ilmeisesti tarkoita mitään. On todella pöyristyttävää, miten joku voi vaania puolustuskyvytöntä vanhusta!
Jalkaleikkauksestani on tänään kaksi viikkoa ja tällä hetkellä vaikuttaa kyllä todella hyvältä. En tarvitse lähes ollenkaan särkylääkkeitä. Kesti muutaman päivän leikkauksen jälkeen, että löytyi minulle sopivat särkylääkkeet, sillä esim. panacod ei käynyt ollenkaan.
Nyt olen päivisin ollut lähinnä vain kotona, sillä liikkuminen on kuitenkin vähän hankalaa. Olen katsonut tallennuksesta vanhoja Lemmen Viemää -jaksoja, sillä ei päivisin paljoa muutakaan tekemistä ole, varsinkin kun kaikki on töissä tai koulussa. Sain melkein käsirysyn ystäväni kanssa aikaseksi, kun jotenkin sivulauseessa mainitsin, että silitän miehelleni paidat valmiiksi. En pidä asiaa millään tavalla pahana, sillä olenhan päivät kotona ja muutenkin samallahan se menee kun omatkin vaatteet silittää. En koe alistuvani mihinkään, vaikka silitänkin hänelle joka aamuksi uuden paidan. Hän kyllä vastavuoroisesti hoitaa niitä kotihommia, joista minä en välitä lainkaan (=lähes loput)...
Pirtsakkaa syksya :)!
Vanhus kertoi minulle, että samat kaverit olivat vainonneet häntä aikaisemmin. Hän oli JOUTUNUT antamaan rahaa hänelle. Onko todellakin niin, että Suomessa ei voi enää turvallisesti kävellä kaupungin pääkatua klo 21 keskiviikko iltana? Toisille ihmisille vanhempien ihmisten kunnioittaminen ei ilmeisesti tarkoita mitään. On todella pöyristyttävää, miten joku voi vaania puolustuskyvytöntä vanhusta!
Jalkaleikkauksestani on tänään kaksi viikkoa ja tällä hetkellä vaikuttaa kyllä todella hyvältä. En tarvitse lähes ollenkaan särkylääkkeitä. Kesti muutaman päivän leikkauksen jälkeen, että löytyi minulle sopivat särkylääkkeet, sillä esim. panacod ei käynyt ollenkaan.
Nyt olen päivisin ollut lähinnä vain kotona, sillä liikkuminen on kuitenkin vähän hankalaa. Olen katsonut tallennuksesta vanhoja Lemmen Viemää -jaksoja, sillä ei päivisin paljoa muutakaan tekemistä ole, varsinkin kun kaikki on töissä tai koulussa. Sain melkein käsirysyn ystäväni kanssa aikaseksi, kun jotenkin sivulauseessa mainitsin, että silitän miehelleni paidat valmiiksi. En pidä asiaa millään tavalla pahana, sillä olenhan päivät kotona ja muutenkin samallahan se menee kun omatkin vaatteet silittää. En koe alistuvani mihinkään, vaikka silitänkin hänelle joka aamuksi uuden paidan. Hän kyllä vastavuoroisesti hoitaa niitä kotihommia, joista minä en välitä lainkaan (=lähes loput)...
Pirtsakkaa syksya :)!
sunnuntai 7. syyskuuta 2014
Ihmisen kasvutarina
Olen viimeaikoina pohtinut tässä, miten viime talven ero on vaikuttanut minuun ihmisenä. Koen, että eroprosessi on oikeastaan nyt vasta ohi, vaikka minulla on ollut jo useamman kuukauden uusi mies. Luottamusongelmat niin uusissa kun vanhoissa ihmissuhteissa ovat ehkä enemmän nyt ongelmanal, mitä aikaisemmin.
Uusi mieheni tukee minua parhaalla mahdollisella tavalla joka asiassa. Hän vain petti minua muutaman kerran samassa talossa työskentelevän naisen kanssa, mutta jostain syystä pystyin antamaan sen hänelle anteeksi. Ex-poikaystävälleni en olisi voinut edes kuvitellakkaan, että olisimme jatkaneet siitä, olinhan raskaana hänelle silloin. Nykyistä tilannetta ei suinkaan helpota, että toki yritimme lasta nykyisen mieheni kanssa (ja yritämme edelleen).
En ole kertonut kuin aivan lähimmille, että menimme mieheni kanssa maistraatissa naimisiin jo kesän alussa. Miehelläni on kolme siskoa, joista yksi asuu ulkomailla Saksassa ja kaksi asuu meidän kanssa täällä. Toinen siskoista on minulle aina todella mukava ja meillä synkkaa hyvin, mutta toinen siskoista on sitä mieltä, että menin naimisiin vain rahan takia. En oikein tiedä, miten pystyisin antamaan itsestäni enää paremmin sellaisen vaikutelman, ettei rahalla ole tässä suhteessa mitään väliä!
Miehelläni ja minulle on kolmisenkymmentä vuotta ikäeroa, mikä kummastuttaa tietenkin suurta osaa ihmisista, mutta itse olen kuitenkin sitä mieltä, että minulla on kaikesta huolimatta hyvä olla. Asia kuitenkin vaivaa vähän suhdettamme ettei hänen sisko pidä minusta. Hänen äitinsä kylläkin pitää minusta kovastikin, mutta hänellä on myös aika paha dementia... Mun sukulaiset ja ystävät ovat pääsääntöisesti ottaneet asian ihan hyvin, viimeistään siinä kohtaan, kun näkevät meidät yhdessä. Naimiisiin menosta emme halua pitää mitään suurta meteliä, sillä asiat ovat edenneet todella nopeasti - mutta ei se mitään, olen kyllä ihan umpirakastunut! Vielä kun tulisin raskaaksi olisi meidän elämä aivan täydellistä!
En osannut ikinä eroni jälkeen ajatella, että voisin olla näin onnellinen näinkin lyhyen ajan kuluttua ereosta. Nyt kun koulu on taas alkanut ja olemme exäni kanssa samoilla kursseilla asiat ovat taas pyörineet mielessä enemmän. Huomenna teemme yhdessä ryhmätyön. Emme kuitenkaan kumpikaan elättele enää mitään toivoita, sillä kummallakin on omat hyvät elämät.
Minua jännittää ihan hulluna, menen keskiviikkona jalkaleikkaukseen ja siitä viikonpäästä gynegologille, sillä olemme jo jonkin aikaa yrittäneet lasta, mutta jostain syystä ei ole tärpännyt. Jos vaikka saisi vähän selvyyttä asialle. Toisaalta onkin parempi, etten ole nyt raskaana, sillä joudun syömään kovia kipulääkkeitä leikkauksen vuoksi uskoakseni.
Lyhyesti voin todeta, että olen vain eron myötä kasvanut ihmisenä ja minusta on tullut entistäkin vahvempi ihminen. Silti en toivo samaa kipua edes pahimmalle vihamiehellenikään. Kohtalo johdatti minut talvella siis kohti parempaa elämää :)
Pirteää alkavaa viikkoa kaikille!!! :)
Uusi mieheni tukee minua parhaalla mahdollisella tavalla joka asiassa. Hän vain petti minua muutaman kerran samassa talossa työskentelevän naisen kanssa, mutta jostain syystä pystyin antamaan sen hänelle anteeksi. Ex-poikaystävälleni en olisi voinut edes kuvitellakkaan, että olisimme jatkaneet siitä, olinhan raskaana hänelle silloin. Nykyistä tilannetta ei suinkaan helpota, että toki yritimme lasta nykyisen mieheni kanssa (ja yritämme edelleen).
En ole kertonut kuin aivan lähimmille, että menimme mieheni kanssa maistraatissa naimisiin jo kesän alussa. Miehelläni on kolme siskoa, joista yksi asuu ulkomailla Saksassa ja kaksi asuu meidän kanssa täällä. Toinen siskoista on minulle aina todella mukava ja meillä synkkaa hyvin, mutta toinen siskoista on sitä mieltä, että menin naimisiin vain rahan takia. En oikein tiedä, miten pystyisin antamaan itsestäni enää paremmin sellaisen vaikutelman, ettei rahalla ole tässä suhteessa mitään väliä!
Miehelläni ja minulle on kolmisenkymmentä vuotta ikäeroa, mikä kummastuttaa tietenkin suurta osaa ihmisista, mutta itse olen kuitenkin sitä mieltä, että minulla on kaikesta huolimatta hyvä olla. Asia kuitenkin vaivaa vähän suhdettamme ettei hänen sisko pidä minusta. Hänen äitinsä kylläkin pitää minusta kovastikin, mutta hänellä on myös aika paha dementia... Mun sukulaiset ja ystävät ovat pääsääntöisesti ottaneet asian ihan hyvin, viimeistään siinä kohtaan, kun näkevät meidät yhdessä. Naimiisiin menosta emme halua pitää mitään suurta meteliä, sillä asiat ovat edenneet todella nopeasti - mutta ei se mitään, olen kyllä ihan umpirakastunut! Vielä kun tulisin raskaaksi olisi meidän elämä aivan täydellistä!
En osannut ikinä eroni jälkeen ajatella, että voisin olla näin onnellinen näinkin lyhyen ajan kuluttua ereosta. Nyt kun koulu on taas alkanut ja olemme exäni kanssa samoilla kursseilla asiat ovat taas pyörineet mielessä enemmän. Huomenna teemme yhdessä ryhmätyön. Emme kuitenkaan kumpikaan elättele enää mitään toivoita, sillä kummallakin on omat hyvät elämät.
Minua jännittää ihan hulluna, menen keskiviikkona jalkaleikkaukseen ja siitä viikonpäästä gynegologille, sillä olemme jo jonkin aikaa yrittäneet lasta, mutta jostain syystä ei ole tärpännyt. Jos vaikka saisi vähän selvyyttä asialle. Toisaalta onkin parempi, etten ole nyt raskaana, sillä joudun syömään kovia kipulääkkeitä leikkauksen vuoksi uskoakseni.
Lyhyesti voin todeta, että olen vain eron myötä kasvanut ihmisenä ja minusta on tullut entistäkin vahvempi ihminen. Silti en toivo samaa kipua edes pahimmalle vihamiehellenikään. Kohtalo johdatti minut talvella siis kohti parempaa elämää :)
Pirteää alkavaa viikkoa kaikille!!! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)