Rakas onnea matkaan, sinä ansaitset kultaa!

Kun olin pakannut kaikki tavarani laatikoihin ja ns. lusikoiden jako oli mieheni kanssa tehty, jätti hän minulle vielä kirjekuoren keittiönpöydälle. Kirjekuoressa oli kaikkia henkilökohtaisia papereitani, joita hän oli vielä löytänyt. Lisäksi hän oli kirjoittanut käsin minulle sinne pienelle post it-lapulle "rakas onnea matkaan, sinä ansaitset kultaa!". Suoraan siis Jari Sillanpään kappeleesta. Kun luin tuon lapun jo valmiiksi kyyneleet silmissä puoliksi masentuneena kaikesta sattuneesta, tiesin, että olen tekemässä elämäni virhettä, jos muuttaisin pois mieheni luota ja antaisin kaiken vain mennä. 

Nyt kaksi viikkoa myöhemmin, kun istun yksin kotonamme mieheni ollessa matkoilla ankeus taas iski. Olimme tällä viikolla ensimmäistä kertaa pariterapiassa. Saimme liudan kotiläksyjä. Oli osittain aika raastavaa kuunnella toisen suusta listaa omista viosta ja puutteista, mutta päätimme, että otamme asian vakavasti ja tämä on viimeinen mahdollisuutemme jos haluamme vielä eläää yhdessä. 

Välillämme synkkaa edelleen kuitenkin kaikista vastoinkäymisistä huolimatta edelleen hyvin. Terapeutin mukaan arkemme on niin kaoottista ettei se toimi. Meidän on nyt aika opetella huomioimaan toisiamme tarpeeksi. Yksi kotiläksyistämme onkin, että käymme yhdessä nyt koiriemme kanssa lenkillä ainakin kolme kertaa viikossa. Ja muutenkin saimme noottia, ettemme vietä aikaa tarpeeksi yhdessä. Toivon todella, että tästä olisi jotain hyötyä! 

Nyt vesisateeseen reippailemaan koirien kanssa! :)

Verotiedot julki

Koko Suomi on taas sekaisin kun verotiedot julkistettiin aamulla. Joka mediassa vouhotetaan ketä tienasi eniten jne jne jne.. Mieheni oli myös listoilla, mutta se ei kuitenkaan tee häneatä sen parempaa ihmistä. Olen aivan loppu tähän erotilanteeseen. Tuntuu, että törmäämme kotona jatkuvasti toisiimme. Onneksi hän lähtee keskiviikkona loppuviikoksi työmatkalle, niin on ainakin hetken rauhaa...

Kai se on niin, että jokainen tekee virheitä elämässään ja toiset vaan maksavat niistä vähän isomman oppirahan. Mieheni ei varmastikaan eromme jälkeen enää sponsoroi urheiluani, joten kilpaura on jäissä ainakin toistaiseksi... Se oikeastaan olikin suhteemme alussa suurin pelkoni, että eron sattuessa kilpaurheilu jää. Nyt täytyy vaan aktiivisesti etsiä uusia sponsoreita, mikä ei tässä taloustilanteessa ole kovinkaan helppoa.

Nyt kun muutan takaisin äitini luo, joka jo ajatukseni puistattaa minua, en todellakaan tiedä, mihin saan kaikki tavarani mahtumaan. Minulla on ihan hienoja esim. Artekin huonekaluja, joista en todellakaan halua luopua. Varastopaikan keksiminen vaan tuottaa vähän päänvaivaa... Vaikka asuimmekin yhdessä vain reilun puolivuotta, on tavaroiden ositus hankalaa, puhumattakaan sitten omaisuuden osituksesta. Näen vielä itseni aivan varmasti oikeussalissa selvittämässä näitä sotkuja. Toivon mukaan en.  Onneksi äitini ei ole paljoa kotona, se tekee kotiin muuttamisesta edes vähän siedettävämpää... Ennenkuin kaikki ositushommelit ovat kesken, minulla ei ole rahaa muuttaa omaan asuntoon...